| Nimi | Torstain Hallatar | Lempinimi | Halla |
| Ikä | 7 vuotta | Syntynyt | 15.04.2009 |
| Rotu | Suomenhevonen | Sukupuoli | Tamma |
| Säkäkorkeus | 158cm | Väri | Rautias |
| Koulutustaso | HeA, 90cm | Painotus | Yleispainotus |
| Omistaja | Pilvivaara | Kasvattaja | Torstai |
Torstain Hallatar aka Halla on tammamainen keimailija. Yleisesti ottaen Halla on pirteä ja liioitteleva. Halla on myös oikea sydänten särkijä, ihana ja kiltti tamma.
Taluttaessa Halla osaa olla kiltisti, ja kävelisi taluttajan vierellä vaikka ilman riimunnarua ja riimuakin. Toisaalta, joskus Hallaa saattaa kiinnostaa talliin menemistä enemmän oripojat ja kevään ensimmäiset, mehevät ruohotupsut joiden luokse se yrittää ehdoin tahdoin päästä. Vesilätäköistä ei pikkuprinsessa helposti mene, vaan kiertää ne kaukaa.
Hoitaessa Hallatar seisoo kiltisti paikoillaan välillä hoitajalle höristen ja välillä muille tallissa oleville hevosille kimeästi hirnuen. Halla osaa myös halutessaan olla todella tempperamenttinen ja ärsyttävä.
Varustus sujuu ongelmitta, ja Halla seisookin varustaessa mitä kiltimmin paikoillaan odottaen tulevaa koitosta. Halla todella nauttii liikutuksesta, eikä malta seisoa paikoillaan ratsastajan laittaessa jalkansa jalustimeen ja yrittäessään ponnistaa Hallan selkään. No, loppujen lopuksi Halla kuitenkin pysähtyy, ja malttaa odottaa jopa sen verran että ratsastaja ehtii tämän taskuraketin selkään nousta. Alkukäynneistä lähtien Halla on pirteä ja kuuliainen.
Kouluratsastuksessa Halla on ihana ja kuuliainen mutta ehkä hiukan laiska. Halla tekee kyllä liikkeet huolella loppuun, mutta ei parhaansa mukaan jos ratsastaja ei sitä osaa pyytää. Kuitenkin, useimmiten Halla suoriutuu hyvin ja tekee helpot liikkeet parhaansa mukaan. Vaikeammissa koulukuvioissa se ei tee parastaan epävarmuuden takia, joten Halla tarvitsee rohkaisevan ratsastajan. Laukassa ei kuitenkaan vauhtia puutu, sillä heti laukkapohkeet tunnistaessaan Halla lähtee raippaaseen ja matkaavoittavaan, keinuvaan laukkaansa jossa ratsastajan on hyvä istua.
Esteillä Halla on myöskin hiukan epävarma.
Halla hyppää ihan hyvin, ja vanhempana sillä löytyy kapasiteettia n.100cm luokkiin asti. Hallalla on voimakas ponnistus, ja tamma varoo jalkojaan tarkasti joten tuo yrittää hypätä esteet mahdollisimman suurella ilmavaralla.
Puomityöskentelyssä Halla on kuuliainen ja nostelee jalkojaan hyvin, ettei vain kolauttaisi jalkojaan puomeihin. Halla on oiva opetushevonen ensikertaa puomeja menevälle, sillä puomeilla Halla ei ole samanlainen taskuraketti kuin yleensä.
Halla on maastovarma, onhan se kulkenut Lillyn kanssa varsana pävittäinhälinää arastele, suoraansanottuna se viihtyy kisapaikoilla. Suoritukseen keskittyminenkään ei tuota Hallalle ongelmia, vaikka se onkin kävelylenkeillä maastossa. Erityisesti maastopätkillä Hallalla on tosin tapana kuumua, joten sille kannattaa laittaa maastoon vahvemmat kuolaimet.
Kilpakentillä Halla on tarkka ja tempperamenttinen. Se ei kisapaikan vielä melko tuntematon ilmestys kisakentillä.
Kengitäessä Halla on hiukan hankala tapaus, tuo kun ei haluaisi jalkojaan sorkittavan. Tutun himisen ollessa paikalla Halla kuitenkin rauhoittuu ihmeen paljon, ja kengitys sujuu ongelmitta.
Eläinlääkärin kanssa Halla tulee hyvin toimeen, eikä arastele yhtään. Joskus Halla kuitenkin saattaa pelätä eläinlääkäriä pitkine neuloineen mutta uteliaana tamma kuitenkin antaa tehdä toimenpiteet.
1 vuotta - 04.07.2009
2 vuotta - 22.09.2009
3 vuotta - 11.12.2009
4 vuotta - 01.03.2010
5 vuotta - 20.05.2010
6 vuotta - 08.08.2010
7 vuotta - 27.10.2010
8 vuotta - 15.01.2011
9 vuotta - 05.04.2011
10 vuotta - 24.06.2011
11 vuotta - 12.09.2011
12 vuotta - 01.12.2011
13 vuotta - 19.02.2012
14 vuotta - 09.05.2012
15 vuotta - 28.07.2012
16 vuotta - 16.10.2012
17 vuotta - 04.01.2013
18 vuotta - 15.01.2011
19 vuotta - 05.04.2011
20 vuotta - 24.06.2011
21 vuotta - 12.09.2011
22 vuotta - 01.12.2011
23 vuotta - 19.02.2012
24 vuotta - 09.05.2012
25 vuotta - 28.07.2012
26 vuotta - 16.10.2012
27 vuotta - 04.01.2013
28 vuotta - 25.03.2013
| Torstain Hallatar | i Tumma Poika | ii Viri-Poika | iii Virike |
| iie Rilla | |||
| ie Tummatar | iei Loisto | ||
| iee Leimahdus | |||
| e Hipsutin | ei Wikke | eii Börje | |
| eie Blåmmor | |||
| ee Purolaidan Essi-Etevä | eei Heikki | ||
| eee Purolaidan Hedelmä-Enkeli |
Hallan isä, Tumma Poika on KRJ-III ja YLA-2 palkittu tummanrautias suomenhevosori. Tummaksi kutsuttu ori on reipas ja eteenpäinpyrkiväinen.
Ori on kisannut niin tasottomissa kuin porrastetuissa KRJ-kilpailuissa, tasottomissa ja porrastetuissa VVJ-kilpailuissa ja muutamissa työhevoskilpailuissakin. Tumma-Pojalla on yhteensä 5 jälkeläistä.
Tumma-Pojan isä Viri-Poika oli ravurisukuinen, menestynyt kouluhevonen joka oli voittanut useita kouluratsastuskilpailuja aina SM-tasolle asti.
Ravurisukuisesta orista alunperin olikin tarkoitus tulla ravuri, mutta suunnitelmat muuttuivat. Viri oli väritykseltään tummanrautias ja 162cm korkea komistus. Viri-Poika hyävksyttiin akntakirjaan III-palkinnolla sen ollessa 6-vuotias. Myöhemmin ori kuitenkin sai KTK-II palkinnon. Menestynyt ori sai 63 jälkeläistä. Ori kuoli 21-vuotiaana onnettomuudessa. Viri-Pojan suku on melko tuntematon.
Viri-Pojan isä Virike oli III-palkinnolla kantakirjattu ravuriori. Virike menestyi kohtalaisesti kilpailiissa ja orin ennätys oli 29,la. Virike sai yhteensä 48 jälkeläistä ja kuoli 27-vuotiaana kotitallillaan.
Rilla sai ainoan varsansa Viri-Pojan 4-vuotiaana ja seuraavana vuonna Rilla menehtyi ähkyyn.
Tummatar oli työhevoskilpailuissa kilpaillut pienikokoinen, 150cm korkea tamma. Tummatar saavutti useita voittoja ja sijoituksia, ja tamma tunnettiinkin voimakkuudesta ja sisustaan. Tummanrautias liinaharja sai yhteensä 3 varsaa, joista Tumma-Poika oli viimeisin.
Tummatar kuoli 18-vuotiaana.
Tummattaren isä Loisto oli työhevonen, mutta ei kilpaillut. Loisto oli isäntänsä arovstettu apuri, jota ei ole kantakirjattu. Loistu ruunattiin 3-vuotiaana.
Tummattaren emä Siro oli myös kilpailematon työhevonen samalla tilalla kuin Loisto.
Hipsutin eli tuttujen kesken pelkkä Herkku tai Herrta on luonteeltaan symppis neiti, rauhallinen mutta hieman laiskan puoleinen. Tammalla ei ole kisattu paljoa, ja sillä on Hallan lisäksi 1 jälkeläinen.
Wikke on 152cm korkea voikko oripoika. Ruotsissa syntynyt ori oli vahinkovarsa, jonka omistaja olisi halunnut siitä hetimmiten eroon. Myöhemmin isoegoisesta orista tuli komena näköinen, ja se alkoi pärjäämään näyttelyissä. Wikke on kantakirjattu II palkinnolla.
Börje oli KTK-I palkittu musta ori. Orilla kilpailtuun hienolla menestyksellä esteratsastuksen parissa aina 120cm tasolle asti. Börjestä ei ole paljoa tietoa saatavilla.
Blåmmor oli pieni voikko tamma, joka vietti eläkepäiviään Börjen tallilla. Tämä ei niin kaunis, mutta hyväluonteinen tamma sai yhden varsan elämänsä aikana, ja se ainokainen varsakin oli vahinkovarsa. Blåmmorilla on kilpailtu joskus HeB tasolla, satunnaisesti sijoittuen. Neiti menehtyi vanhuuteen 27-vuotiaana.
Purolaidan Essi-Etevä eli tuttujen kesken pelkkä Essi oli ravisukuinen tamma, joka myytiin huonon juoksijan menestyksensä takia muualle. Essi päätyi yksityisomistukseen, ja muutaman vuoden ajan Essi kiersi useita omistajia, päätyen lopulta harrastetallille, jossa tamma sai ensimmäisen varsansa. Sen jälkeen tammalla on ollut vain yksi varsa.
Heikki oli liinakko ori, joka toimi ravurina menestyen satunnaisesti. Ori onnistui keräämään itselleen vuoristorata-maisesta menestyksestään huolimatta jonkinmoisen maineen, ja sai muutaman jälkeläisen. Kun orin raviura oli loppusuoralla, se myytiin harrasteratsuksi eläkepäivikseen.
Purolaidan Hedelmä-Enkeli oli kaunis tamma, joka menestyi heikosti raveissa. Tamma astutettiin kerran, vain erinomaisen sukunsa takia. Enkeli kiersi näyttelyitä menestyen kohtuuden rajoissa ja tamma eli loppuelämänsä onnellisena harrasteratsuna.
| Synt. | Varsan nimi | Isä/Emä | Omistaja |
| 30.05.2010 | Pilven Oopium | Siljan Samueeli | Elli H |
| 23.01.2011 | Pilven Holisti | Siljan Suvereeni | Miivi, Rohmula |
| - | - | - | - |
Päivämäärä Kutsu Jaos Luokka Sijoitus
Sijoituksia yhteensä 14, joista voittoja 0.
05.01.2011-Kutsu-Este, 80cm-5/54
04.01.2011-Kutsu-Este, 80cm-5/54
25.12.2010-Kutsu-Koulu, HeA-4/48
25.12.2010-Kutsu-Koulu, HeB-3/85
23.12.2010-Kutsu-Koulu, HeC-2/25
20.12.2010-Kutsu-Este, 70cm-3/16
18.12.2010-Kutsu-Este, 90cm-4/11
21.07.2010 - Kutsu-Villi koulu, HeB-4/48
16.06.2010-Kutsu-Villit este, 70cm-5/45
16.06.2010 - Kutsu-60cm-4/20
17.06.2010 - Kutsu-Villi este, 60cm-4/20
16.06.2010 - Kutsu-Villi este, 90cm-2/25
17.06.2010 - Kutsu-Villi este, 90cm-2/25
17.06.2010 - Kutsu-Villi este, 70cm-2/19
18.06.2010 - Kutsu-Villi koulu, HeB-4/41
© kuvat:Alegre